Etusivu

Hieman tietoa Merenrannan alkutaipaleelta. Asuin, silloin joskus (vuosina 1975-1994), Suomenlinnassa, josta kennelnimeni (myönnetty v. 1977) sai alkunsa. Maaliskuusta 1994 olen asunut Paloheinässä.

Lapsuudenkodissani oli aina koira. Oli puhdasta ja "sekaista" pystykorvaa, kunnes helmikuussa 1964 isäni haki Suomenlinnasta ensimmäisen bokserimme Tomin (Bobby synt. 23.12.1963). Kaikkiaan vanhemmillani oli neljä bokseria vuosien varrella. Lähdin "maailmalle" ensimmäisen bokserimme ollessa keski-ikäinen (v.1971), enkä saanut sitä mukaani, vaikka se oli aikanaan hankittu minulle. Koiraton olo oli toimetonta, mutta en viitsinyt hankkia bokseria rodun vaativuuden vuoksi, joten päädyin pienempään ryppynaamaiseen mopsiin.

Kusti Ensimmäisen mopsini hankin Riitta Honkalinnalta, Riholinnan Bertta ( synt. 19.06.1973 ), siitä alkoi kasvatukseni ( poislukien 10 vuoden tauko 1994-2004) ja mopsiaikakauteni, joka on jatkunut näihin päiviin asti tauotta.

Mopsieni Bertan ja Amon (Bertan pentu) lisäksi hankin suomenlapinkoiranartun Peski Kahkar (Ara synt.16.10.1975). Arasta tuli pohjoismaiden valio (taisi olla ensimmäinen narttu). Aralla oli yksi pentue. Myöhemmin Ara muutti veljeni Riston luokse Rovaniemelle asumaan.